"En tunne itseäni miksikään ihmelapseksi."
"On hyvin harvoja henkilöitä, joille olen todella kiitollinen. Oikeastaan vain isäni."
"Tämä talli [ Renault ] kunnioittaa minua täysin. Uudet osat pannaan ensin minun autooni ja sitten vasta Nelsinhon."
"Tänä vuonna on sikäli kiva ajaa, ettei tarvitse stressata kaiken maailman pikkuasioista. Jos tuulen suunta kääntyy lauantaista sunnuntaihin tai jos vastustaja tuleekin kierrosta suunniteltua aikaisemmin varikolle, on se tänä vuonna varsin samantekevää."
"Olen iloinen siitä, että mestaruus meni Kimi Räikköselle, koska hän on hyvä kuljettaja eikä minulla ole koskaan ole ollut hänen kanssaan ongelmia."
"En voittanut koulussa mitään. Koulunkäynti ei ollut minua varten."
"Lewis toi viime kaudella uusia ideoita. Koko ajan on mahdollista oppia jotain uutta." :D
"Kärsin [ McLarenilla ] ehkä kymmenesosan siitä, mitä asiasta kirjoitettiin. Asioistani puhuttiin ja kirjoitettiin aivan liikaa."
"Eipä juuri kiinnosta minua. Ei se ole minulle tärkeää tällä hetkellä, en todellakaan ole kiinnostunut siitä, mitä muut sanovat." Vastaus Dennisin sanoihin, että hän kaipaa Alonsoa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti