Loistava fiktionaalinen ote Alonson päiväkirjasta viime vuoden alusta. Alkuperäisversion on kirjoittanut Mark.
Tammikuun 8, 2007
Rakas päiväkirja,
Tänä aamuna ajoin Brixworthiin katsomaan Mercedes Benzin moottorikehittelyn insinöörejä. Heillä oli minulle moottori valmiina ja se oli vaikuttava, mutta näytti jäävän kierroksiltaan 17 250 ja 17 900 välille.
Siksi käskin heidän lopettaa ja purkaa moottori kokonaan, ja me veimme nokka-akselin varustehuoltoon korjattavaksi. Lounaan jälkeen kokosimme moottorin uudestaan ja se toimi täydellisesti. Sain siihen 5 hevosvoimaa lisää.
Tammikuun 9, 2007
Teknillisessä keskuksessa tapasin Ronin ja kerroin huoleni Mercedeksen insinöörien tasosta. Sanoin hänelle, että Norbertin pitäisi antaa parille potkut, se rohkaisisi muita parempaan suoritukseen.
Myöhemmin tapasin kakkoskuljettajani ja kehuin hänen rusketustaan ( he he he ). No, kunhan vitsailin. Sanoin, että voisin auttaa häntä ajamisen kanssa, jos hän tahtoisi - opettaa hänet ajamaan kuten minä. Jostain syystä hän ei ollut kiinnostunut. No, sittenpähän nähdään myöhemmin tällä kaudella.
Lounaan jälkeen kalibroin tuulitunnelin.
Tammikuun 10, 2007
Kävin suunnittelutoimistossa näyttämässä insinööreille miten suunnitellaan kunnollinen etusiipi. Nämä englantilaiset ovat joskus niin vähä-älyisiä. Menin valmistuspajalle ja näytin, kuinka hiilikuidusta saa kestävämpää ja kevyempää.
Lounaan jälkeen suunnittelin uudestaan etujousituksen.
Olen melko varma, että saan korjattua kuusi tai seitsemän kymmenesosaa autosta. Vain minä. Yksin minä.
30 huhtikuuta, 2008
Rakas päiväkirja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti