13 kesäkuuta, 2008

Dennis puolustaa kultapoikaansa

Osasikohan Lewis Hamilton aavistaa, minkälaisen mediasirkuksen hänen alkeellinen kolarinsa Montrealin GP:ssä lopulta saa aikaan. McLaren-kuskin on täytynyt sen jälkeen kestää jos jonkinmoista kritiikkiä tiedotusvälineiltä. Erityisesti brittimedioilla riittää yhä sanottavaa, vaikka tapauksesta on kulunut jo päiviä. Ja sekös ärsyttää McLarenin tallipäällikkö Ron Dennisiä.

- Minusta on häijy tapa ensin ylistää omia sankareitamme, mutta sitten on kuitenkin hauskaa kritisoida heitä virheistä, joita silloin tällöin vain sattuu.

- Sellaisia onnettomuuksia näemme tiellä usein. Niitä tulee tapahtumaan F1-kisoissakin varmasti uudelleen, Dennis puolustelee suojattiaan.

Hamilton säästyi vielä viime vuonna tiedotusvälineiden negatiiviselta uutisoinnilta, mutta nyt maan supertähti on joutunut senkin edestä yhä kovemman ryöpytyksen kohteeksi.

Lähde: Ilta-Sanomat

Ei kommentteja: